Voit katsoa musiikkikasvatuskoulutusten pääsivulta yleistiedot koulutuksista:
Koulutuksessa tutustutaan Tuulin luomaan uuteen musiikkimateriaaliin; lauluihin, loruihin, liikunta- ja soitinsatuihin sekä rytmisoitinleikkeihin. Uutena kokonaisuutena ovat ytimekkäät liikuntamusiikit, jotka löytyvät Musiikki-iloa kymmenen kiloa -kirjan cd-levyltä. Liikuntamusiikit innostavat luovaan liikkumiseen ryhmässä. Koulutuksessa opastetaan kokoamaan eri elementeistä lasta innostavia kokonaisuuksia musiikkihetkiin. Koulutuksessa kannustetaan musiikin monipuoliseen käyttöön myös perushoitotilanteissa sekä koulun oppituntien lomassa. Uudesta materiaalista löytyvät esimerkiksi Siivousloru, Odotus- ja Tunnelaulut, Voimaloru itsetunnon vahvistamiseen sekä Turvallisin mielin-laulu ryhmähengen lisäämiseksi.
Asiaosuudessa korostuu lapsen osallisuuden, yhteisöllisyyden sekä vuorovaikutuksen tukeminen musiikillisin keinoin. Koulutuksessa tuodaan esille vahvasti lapsen näkökulma asioiden kokemisessa. Koulutus antaa käytännönläheisiä ajatuksia varhaiskasvatussuunnitelman toteuttamiseen ja kehittämiseen käytännössä.
Musiikki-iloa kymmenen kiloa -koulutuksessa avataan viimeaikaisia tutkimuksia, jotka korostavat aikuisen ja lapsen välistä vuorovaikutusta lapsen tasapainoisen kehittymisen peruselementtinä. Tässä koulutuksessa saadaan myös vinkkejä siitä, miten vanhempia voidaan kannustaa leikkimään ja loruttelemaan lasten kanssa kotona lapsen itsetunnon vahvistamiseksi.
Millainen on hyvä koulutuksen kesto?
Aineistot ovat mitoitettu koko päivän koulutuksen mukaan. Tällä tavoin asiasisältö ja käytännön tekeminen jäsentyvät sopiviksi kokonaisuuksiksi oppimisen kannalta.
Koulutuksen voi toteuttaa hyvin myös kahdessa puolen päivän jaksossa esimerkiksi vuoden välein.
Musiikki-iloa kymmenen kiloa (1+2 ) = koko päivän koulutus
- Kesto: 6-7 h
- Monipuolinen ja kattava paketti, sisältäen 1 ja 2 -koulutuksen kaikki elementit, asiat ja toiminnot
Musiikki-iloa kymmenen kiloa, osa 1 = puolenpäivän koulutus
- Kesto: 3 h
- Pään avaus yllä esitetyille asioille. Tässä koulutuksessa päästään jo hyvin vauhtiin!
Musiikki-iloa kymmenen kiloa, osa 2 = puolenpäivän koulutus
- Kesto 3 h
- Syvennetään ensimmäisessä koulutuksessa käytettyjä elementtejä, opitaan uusia leikkejä ja lauluja, sekä lavennetaan ensimmäisessä koulutuksessa käytyä asiapuolta.
KATSO MYÖS MUUT KOULUTUKSET:
Lisätietoa Tuulilta:
sähköpostitse,puhelimella tai Facebook-sivujeni välityksellä.